Asukkaille

Takaisin uutisiin

Laakavuorentie 7 osaksi Auroranlinnaa

30.06.2019

Laakavuorentie 7:ssä lähellä Mellunmäen metroasemaa sijaitseva noin sadan asunnon AsOy Nattastenpolku fuusioidaan 1.7.2019 osaksi Kiinteistö Oy Auroranlinnaa. Fuusio perustuu Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymään suunnitelmaan, jonka mukaan kaupungin omistamien
vapaarahoitteisten asuntojen hallinnointi keskitetään Auroranlinnaan.

Suunnitelman tavoite on tehostaa, yhdenmukaistaa ja parantaa toimintaa niin asuntojen omistamisen, isännöinnin, ylläpidon kuin korjaustenkin osalta. Näin asukkaat saavat parempia asumispalveluja ja kaupungin asunto-omaisuuden kunto ja arvo säilyvät paremmin kuin omistettaessa ja hallinnoitaessa asuntoja hajautetusti.

Vastaavanlaisia asuintalojen siirtoja Auroranlinnan omistukseen on tehty viime vuosina useita. Osa kiinteistöistä kuten Vellamonkatu 25 ja 29 sekä Varustuksentie 1 ovat olleet Laakavuorentie 7:n tapaan aiemmin yksittäisiä kaupungin omistamia asunto-osakeyhtiöitä. Lisäksi Auroranlinnalle on siirtynyt kaupunkikonsernin muiden yksiköiden aiemmin omistamia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja.

Vikailmoitusten ilmoittaminen tapahtuu 1.7.2019 lähtien Auroranlinnan keskitettyyn vikailmoituspalveluun joko sähköisesti tai puhelimitse. Vikailmoitusten tekemisestä ja asukaspalveluista löytyy lisätietoja Laakavuorentie 1:n kohdesivulta sekä Auroranlinnan internet-sivuilta.

Laakavuorentie 7:n huoltoyhtiö ja siivousliike säilyvät fuusion jälkeen ennallaan.